Kerro meille: Mitkä olivat kirvulaisten sijoituspaikat 1940->

28.12.2020

Kirvulaisia asutettiin monille kylille Hämeenkyrön ympäristössä.

Laatokka-lehti kertoi 1.8.1940 Siirtoväen Hakutoimiston tietoihin perustuen, että kirvulaisia oli sijoitettu Pohjois-Satakuntaan seuraavasti: Hämeenkyrö 2085, Mouhijärvi 871, Lavia 650, Viljakkala 650, Kullaa 453, Keikyä 374, Kiikoinen 370, Suodenniemi 340 ja Suoniemi 297.

Luvut muuttuivat kaiken aikaa, kun siirtoväki muutti ja sitä muutettiin eri pitäjien välillä. Hämeenkyröön sijoitettiin aluksi enemmänkin kirvulaisia, mutta sitten tehtiin tasaussiirtoja naapurikuntiin. Lisäksi oli paljon kirvulaisia, jotka sukulais-, työ- tai muiden yhteyksiensä vuoksi hakeutuivat teollisuuspaikkakunnille tai kaupunkeihin, esimerkiksi Helsinkiin.

Kirvun kirjaa ja kyläkirjoja selatessa huomio kiinnittyy siihen, kuinka vähän niissä kerrotaan evakkoajasta ja sijoittumisesta uusille paikkakunnille. Kun yhtenäistä esitystä ei löydy, tiedon palasia on etsittävä kirjojen monista muisteluluonteisista kirjoituksista. Eikä kovin moni evakkotien kulkeneista enää ole keskuudessamme.

Kun yhteytemme Hämeenkyröön ovat viime vuosina vilkastuneet, on moni huomannut, ettei hän oikeastaan tiedä, mille kylälle isovanhempien perhe aikanaan asettautui ja mitkä olivat talojen nimet.

Juho ja Liisa Jääskeläisen ja heidän tyttäriensä tiedän olleen Suinussa 1940-1941. Edes talon tai isäntäperheen nimeä en tiedä. Enää ei ole keneltä kysyä. Ylikuunun kyläkirjassa (2005) Ismo Junna tietää kertoa enemmän Juho ja Eeva Junnan perheen sijoittumispaikoista: ”…härkävaunussa matkattiin Siuroon. Siurosta Hämeenkyrön Herttualan kylään Jokiselle. Sieltä parin viikon oleskelun jälkeen Kullaalle Levanpellon Kaukoselle”.

Osoitteet kirjekuorista talteen…

Täsmällistä tietoa olemme nyt etsimässä. Sijoitustietojen on täytynyt olla Kirvun kunnan ja sijoituspitäjien arkistoissa. Mikkelin maakunta-arkistosta on vastattu, ettei heillä tällaista aineistoa ole. Nyt peräämme esimerkiksi Hämeenkyröstä "siirtoväen huoltojohtajan" arkistoa.

Kun arkistoja ei vielä ole edes löytynyt saati että ne olisivat avautuneet, muistitieto tai evakkojen päiväkirjoista tai kirjeistä löytyvät tiedot kiinnostavat meitä Kirvun Pitäjäseurassa kovasti. Näin saisimme ”elävää kuvaa” tulevia arkistotietoja elähdyttämään.

Koosteessa saisivat olla (sikäli kuin tiedossa)

1. Perheen jäsenten nimet ja syntymäajat,

2. Kotikylä Kirvussa, Sijoituskunta,

3. Sijoituskylä, talon ja isännän nimi (joillakin perheillä oli useampia sijoituspaikkoja)

4. Koulunkäynti, osallistuminen työelämään ja paikkakunnan elämään yleensä,

5. Saapumis- ja lähtöaika,

6. Ym. vapaasti kerrottua evakkoajalta sijoituspaikoilla.

Osittaisetkin tiedot ovat tervetulleita! Ja koosteeseen tietysti lähettäjän yhteystiedot.

Saadun aineiston pohjalta julkaisemme väliaikatietoja mm. Inkilän ja Kirvun verkkosivuilla, Kirvun uutiskirjeessä ja Inkilän lehdissä. Aineistoa säilytetään Kirvun Kotiseutuarkistossa Mäntsälässä.

Tietoja ja kertomuksia voi lähettää osoitteeseen Heikki Jääskeläinen, Soittajantie 3 L 85, 00420 Helsinki, tai mielellään sähköpostiin heijaa@saunalahti.fi. Puh. 045 8551885.